Petri Laaksonen, Täällä pohjantähden alla-konsertti, Turku
Vuosi 2024 on laulaja-säveltäjä-lauluntekijä Petri Laaksosen juhlavuosi – ensimmäisestä levystä Täällä Pohjantähden alla (1994) tulee kuluneeksi 30 vuotta. Säännöllinen päivätyö helsinkiläisen yläasteen ja lukion musiikinopettajana sai jäädä ja monenlaiset estradit sekä levytysstudiot kutsuivat. Kuluneiden vuosien aikana ensilevyn nimikkosävelmästä onkin muotoutunut yksi keskeisimmistä lauluista kuvaamaan suomalaista mielenmaisemaa.
– “Vuosikausiin en ole tehnyt isoa konserttisalikiertuetta, joten innoissani olen suunnitellut ohjelmistoa. Olen erittäin innostunut päästessäni esittämään monipuolista säveltuotantoani – aina iskelmistä euroviisuhitteihin ja gospel-musiikin helmistä runohenkisiin laulelmiin – huippumuusikoiden kanssa.
Koen olevani ennen kaikkea live-esiintyjä. Yleisön kanssa syntyy silloin välitön kontakti, joka antaa uskomattomasti voimaa minulle ja varmasti kuulijoillekin. Olen saanut elää nuoruuden unelmaani todeksi. Rakastan tätä työtä”, Petri Laaksonen herkistyy kuvailemaan.
Lokakuun juhlakiertue tuo saleihin tuttuja legendaarisia lauluja esim. Täällä Pohjantähden alla, Eläköön elämä, Sata salamaa, Kaikkea hyvää, Oot voimani mun, Hyvää matkaa, Älä pelkää elämää, Meren laulua kuuntelen, Tein lasinkuultavan laulun, In Memoriam, Hyvä voittaa, Reissulaulu, Toivo on timanttia…
Petri Laaksosen musiikista on muovautunut vahvaa perintöä, joka elää ja hengittää suomalaisessa kulttuurissa. Lauluihin kiinnittyy niin sydän kuin sielukin. Petri on tehnyt yhteistyötä monien tunnettujen suomalaisten artistien ja kuorojen kanssa. Panos suomalaiseen musiikkiin on merkittävä ja työ on palkittu useilla musiikkialan palkinnoilla.
Hinta 55,00 €/hlö sis. lipun ja väliaikatarjoilun, sekä meiltä läsnäolevan henkilön