Yhdessä-konsertti, osa 2, Turku

29.03.2025

Lea Lavenin, Kai Hyttisen, Marion Rungin ja Markku Aron Yhdessä-konserttisalikiertueelle jatkoa suuren kysynnän vuoksi!

Ohjelmiston kokoaa tälläkin kertaa vuosikymmeniä suomalaisten eturivin artistien kanssa työskennellyt Esa Nieminen, jonka johtama Juhlaorkesteri säestää tuttuun tapaan myös tulevia Yhdessä-konsertteja.
-Yhteinen kiertueemme oli nostalgiabuumin todellinen huipennus. Konserteissa kuulimme aivan valtavan määrän hittejä ja keikoilla oli käsittämätön hurmos. Saamamme suuren suosion myötä päätimme tarjota nostalgian nälkäisille vielä lisää upeita musiikkiaarteita. Teemme uudistetun version showsta, jotta sen jo kerran nähneet voivat tulla uudestaankin kuulemaan niitä oikeita Finnhittejä!, Esa Nieminen lupaa.

– On ollut jo suorastaan ikävä meidän kiertuettamme. Olen niin iloinen, että saamme jatkaa. Tämä on rautainen porukka. Meillä on ollut niin hyvät fiilikset sekä lavalla että backstagella. Tuntuu siltä, että myös yleisö on todella pitänyt konserteista. Kiitos siitä! On kiva saada poimia arkistoista lisää lauluja, joita yleisö edelleen tuntuu rakastavan. On ollut myös upeaa esiintyä ´The one and only’ kapellimestari Esa Niemisen johtaman mahtavan bändin säestyksellä, Marion Rung hehkuttaa.

Suositulla kiertueella on jälleen luvassa jokaisen artistin omien hittien lisäksi myös mielenkiintoisia duettoja ja yllätyksiä. Niitä oikeita Finnhittejä.

Tapahtuman hinta on 85,00 € sis. konserttilipun, väliaikakahvit ja meiltä läsnäolevan henkilön.

Varmista paikkasi ja varaa päiväretki tästä

Kuva: Gramofoni